Viime keskiviikkona meillä oli varmasti yksi itselle mielenkiintoisimmista ja varmasti myös tärkeimmistä aiheista tähän mennessä eli opetuksen monipuolistaminen. Kaiken takana on ajatus kuinka ihminen saadaan motivoitumaan oppimiseen ja kuinka opiskelija oppii parhaiten?
Aloitettiin vihreän ryhmän kanssa opetusmenetelmien luokittelusta. He olivat ottaneet kivan tavan käydä asiat läpi yhdellä kalvolla, jossa opetusmenetelmät oli luokiteltu opettajalähtöisiin, oppijakeskeisiin, sisältökeskeisiin ja vuorovaikuttaviin. Lyhyen alustuksen jälkeen jatkoimme heidän valitsemallaan opetusmetodilla eli tekemällä oppimisella kohti erilaisia tehtäviä. Ensimmäinen tehtävä oli vastata mitä noista luokitteluista tuntui eniten omalta. Vastaaminen tehtiin google-kyselyssä, joka antoi mahdollisuuden katsoa myös samaan aikaan muissa ryhmissä vastaavien mielipiteitä. Tämä oli minusta todella hyvä idea käyttää google-kysyä noin interaktiivisesti hyväksi.
Toisessakin vihreiden tehtävissä käytettiin googlen työkaluja hyväksi, kun siirsimme erilaisia oppimismenetelmiä tiettyjen otsikoiden alle. Googlen drive toimi tässäkin hyvin ja osallisti meitä oppijoita hienosti. Lopuksi Marja veti vielä keskustelua miksi teimme luokittelut niin kuin teimme. Minusta tämä vihreiden osuus oli oikein onnistunut kokonaisuus.
Seuraavaksi oli vuorossa lilojen ryhmä, jonka aiheena miten eri opetusmenetelmillä voidaan monipuolistaa oppimista. Heidän ryhmässä oli päädytty käyttämään kyselevää oppimista ja saimmekin luentosetin välissä ja lopuksi pari kysymystä, joihin vastailimme AC:n tsättikentissä.
Kysymyksinä olivat:
Mitä lähtökohtia tulee ottaa huomioon opetusmenetelmää valittaessa?
Mitä oppimista tukevia menetelmiä/tapoja olet käyttänyt opetuksessa?
Keskustelujen jälkeen Ari pyysi meitä vielä tutustumaan facilitointiasioihin niin webistä http://www.iaf-methods.org/ kuin Yki Nummen Fasilitaattoreiden käsikirja kautta. Olenkin tuon kirjan lukenut jo useampi vuosi sitten ja kokenut sen erityisen hyväksi oppaaksi erilaisina ryhmäytymismenetelmineen.
Tässä lilojen osioissa olisi voitu paremmin käyttää hyväksi valittua menetelmää eli kyselevää oppimmista. Se ei siis minusta olisi välttämättä tarvinnut noin pitkää alustusta vaan oppiminen olisi voinut tapahtua johdattelevien kysymysten avulla ja laittaa meitä opiskelijoita vähän enemmän tiukille kyselemällä oikein kunnolla.
Hyvin valmistautuneena opettemaan |
Oman vuoroni tultua lähdin toteuttamaan opetustamme, kuten olimme suunnitelleet. Aiheena meillä oli opetuksen perusperiaatteet johon olimme opetusmenetelmäksi valinneet Lumipallo eli kumuloituvan oppimisen-menetelmän ja porinaryhmän.
Lyhyen intron jälkeen olimme tehneet AC:ssa 3 erilaista tehtävää, joihin kaikki osallistujat pääsivät tekemään omaansa ihan yksin. Tehtävät liittyivät opiskelijoiden aktivointiin, virikkeellisyyteen ja arviointiin, jotka ovat opetuksen perusperiaatteita. Jokaisen oman tehtävän jälkeen siirryimme lyhyeen yhteenvetoon jokaisen oman tehtävän tuloksista keskustellen.
On kylä pakko tunnustaa, että punaisen teemaryhmän opetus, jossa iheena oli esitellä kaksi ammatillisessa opetuksessa käytettyä verkko-opetusmenetelmää hyväksi meni itsellä tällä kertaa vähän ohi, kun jäin pureskelemaan omaa suoritustani. Olin toki suorittanut heidän antaman mielenkiintoisen esitehtävän ja osallistuin keskusteluun ja tehtäviin joita punaiset olivat suunnitelleet.
Päällimmäisenä kuitenkin mielessä pyöri epäonnistumisen tunne omasta opetuksesta. Koin, että koko ajan oli liian kova kiireen tuntu ja en oikein päässyt samalla tavalla asioiden päälle, kuten aikaisemmin olen päässyt. Sen minkä opin oli, että minulle sopii parhaiten, kun valmistelee alkuun vain yhen/kahden kalvon verran asiaa ja saa niihin kunnolla syventyä esimerkein. Nyt suuren kalvomäärän takia tuli sellainen selausfiilis, jotta aika riittäisi kaikkeen.
Meidän aktivointitehtävät olivat kivoja ja varmasti näyttivät kaikille taas uuden puolen, kuinka AC:ta pystyy hyödyntämään. Parasta noissa breakout ryhmissä oli, että pystyin seuraamaan pää näkymästä kaikkien suositusta sitä mukaan kun he lähtivät vastauksiaan kirjoittelemaan.
Nyt miltei viikon päästä tämä pettymyksen tunne on vaihtunut jo oppimisen tunteeseen ja siihen että nyt tietää mitkä tavat itselle toimii ja tulee niiden mukaan toteuttaa opetustaan.
Oppia ikä kaikki!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti