Eilisestä kansainvälisyys-teemasta on vielä kirjoittelematta, mutta sukelsinkin sitä ennen ensi viikon erityskasvatusteemaan. Lea oli laittanut meille miettimistehtävän, jossa pyydettiin tutustumaan tähän materiaaliin: http://ameo.fi/wp-content/uploads/2014/11/YTY_Mukauttamisjulkaisu.pdf ja pohtimaan mitä mukauttaminen tarkoittaa ja kuinka omalla koulutusalallani voitaisiin mukauttaa opetusta?
Tartuin tuumasta toimeen ja kun tämä erityskasvatus on varmasti yksi niitä aiheita, joista kaikista vähiten tiedän niin innolla luinkin dokumenttia. Erityisesti jäin kiinni sivulla 7 esitettyihin yksilöistämisen keinoihin. Mukauttaminen ei toki ole kauhean yleistä yliopistotasoisessa koulutuksessa tai ainakaan sellainen ei tullut vastaan itsellä siellä opiskelessa kuin ihan muutamissa tapauksissa. Ammattikorkeakoulunkaan puoli ei ole minulle tuttu, joten tulee varmasti tutustua. Minun mahdolliset opetettavat aineet kuitenkin varmasti painottuvat tuonne korkeakoulupuolelle.
Erityisesti jäin kiinni sivulla 7 esitettyihin yksilöistämisen keinoihin. Sieltä poimin itselle tutuimpina esimerkiksi lukihäiriötapauksissa annetun lisäajan tehtäviin ja henkilökohtaisen ohjauksen opintotoimistosta. Lisäksi tiedän, että yliopistolla lukihäiriötapauksissa pystyi tekemään tentit erillisessä tilassa ja aikaa sai käyttää enemmän, kun muutenhan teknillisen tiedekunnan tentit olivat massatenttejä useamman sadan opiskelijan tehdessä tenttiä samassa salissa. Siinä jos on keskittymishäiriöitä niin huh, varmasti on haasteita saada tehtyä mitään järkevää, kun koko ajan ympärillä kuhisee.
Muita sivulla 7 esitettyjä keinoja, kuten yksilöllinen materiaali, oppimis- ja opettamismenetelmät tai erilliset arviointimenetelmät eivät tulleet vastaan, mutta uskoisin, että niitäkin varmasti myös yliopistossa käytetään, jos on tarve. Toisaalta yliopistoon on kuitenkin karsiutunut valintakokeissa ne lahjakkaimmat opiskelijat, joten mukauttaminen on varmasti paljon vähäisempää.
Se kuinka yliopistossakin voidaan tukea erilaisia oppijoita on varmasti juuri nuo erilaiset oppimis-ja opettamismuodot, kuten pienryhmäopetus, ryhmätyöskentelyt, harjoitustyöt, kirjalliset tehtävät jne. Näin pääsee jokainen opiskelija, jossakin osuudessa kurssia käyttämään omia opiskeluvahvuuksia.
Muita kokemuksia minulla on erityisopiskelijoista lukioajoiltani, kun samassa ikäluokassa oli yksi näkövammainen poika. Hän siis näki hyvin vähän ja käyttikin paljon apuvälineitä liikkumisessa (keppi) ja opiskelussa (tietokone jne). Hän kuitenkin pystyi osallistumaan normaaliopetukseen ja kirjoitti ylioppilaaksikin ihan samaan aikaan kuin me muut. Kokeet hän suoritti erillisessä tilassa ja hänellä oli usein henkilökohtainen avustaja mukana koulupäivien sujuvoittamisessa. Tämä mielestäni oli tosi hyvä juttu kaikille meille muille nähdä kuinka tuollaisesta isostakin rajoitteesta huolimatta voi suoriutua ihan normaaliajassa ja normaalitavoitteiden mukaisesti.
Mukauttaminen minun mielestä lähteekin hyvin pienistäkin asioista, joissa otetaan huomioon yksilölliset tarpeet. Lisäksi minusta on todella hyvä, kun nykyään näitä erityisopiskelijoita sijoitetaan normaaliluokkiin. Näin kasvamme automaattisesti suvaitsevimmaksi ja hyväksyvimmiksi aikuisiksi. Lisäksi minusta se vähentää meidän ennakkoluuloja esimerkiksi tilanteissa, joissa olemme rekrytoimassa uusia työntekijöitä. Näin saamme koko yhteiskunnan toimimaan paremmin emmekä sulje ketään ulkopuolelle poikkeavuuden vuoksi.
Osaamiseni on siis vielä hyvin rajoittunutta tämän teeman ympäriltä ja sen vuoksi odotan sen sisältöä hyvin innolla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti